Nimi: Juha Ojaniemi
Osoite: Lappalaistentie 4, 21490 Marttila
Puhelin: 050-3810110
Nimimerkki Juhonov juontaa juurensa 1980-luvun alkupuolelle, aikaan, jolloin 27MHz LA-puhelin oli kätevä väline yhteydenpitoon. Juhonov oli tuolloin tunnettu kutsunimi Lounais-Suomessa, ja jopa Suomen rajojen ulkopuolellakin. Mikäli radiokelit sallivat, saattoi yhteyksiä muodostua pitkienkin matkojen päähän. Sainpa joskus ulkomailta postikortinkin, jossa osoitetietoina oli pelkästään "Juhonov, Finland." Tunnuksella Juhonov minut saattaa löytää myös irc-kanavilta; varmimmin IrcNet kanavalla #ham.
Päivitys 5.9.2006: Ficora sai sitten lopulta radioamatööriluvankin käsitellyksi ja postiin, joten asematunnuksella OH1FDU minut myös tavoittaa. Olen hankkinut myös asematunnuksen OH10JO.
Lapsuudenkotini oli Pelto-Ulvin tila Marttilan kunnassa. Ulvi on perinteikäs talo, jonka isännät on luetteloitu 1500-luvulta saakka. Nykyisin Pelto-Ulvin talo ei enää ole suvussa. Talo sijaitsee Ulvintien varrella. Mikäli käyt Marttilassa, kannattaa tutustua myös Latomäen viinitilaan, sen lähellä sijaitsevaan Vainion luomutilaan, sekä Silver River melontakeskukseen. Omistan kesämökin Marttilassa, joten varsinkin kesäisin minut saattaa bongata siellä.
Internetiin sain ensikosketuksen 1988 Turun yliopistolla, kun Internet tuli Suomeen. Olin siis ensimmäisten joukossa käyttämässä moista ihmettä. Tietokoneita olin harrastanut aikaisemminkin, muun muassa CP/M, VIC-20, C-64 ja MSX-koneiden muodossa. Kuriositeettina linkki vuoden 1983 Helsingin seudun VIC-kerhon jäsenlistaan, jossa olin mielenkiintoisessa seurassa.
Sotilasarvoltani olen reservin korpraali.
Olen työskennellyt muun muassa sähköasentajana, huoltomiehenä, ohjelmoijana, IT-päällikkönä ja toimitusjohtajana. Nykyinen työni on Netello Systems Oy:n kehitysjohtaja.
Toimin seuraavien yritysten hallituksessa: Netello Systems Oy. Olen hallituksessa myös seuraavissa yhdistyksissä: Suuri Armo ry, Puutorin puolesta ry, Hyvä tavara talteen ry, Juhien radiokerho ry.
Suomessa on myös muita Juha Ojaniemiä. Juha on suhteellisen yleinen nimi, eikä Ojaniemi ole suojattu sukunimi. Itse asiassa harva Ojaniemi on minulle sukua.